21.10.2020

Kaupunginhallitus päätti 19.10.2020 esityksestään kaupunginvaltuustolle monitoimiareenaan liittyen

Kaupunginjohtaja esitti, että monitoimiareena toteutetaan Lappeenkatu-vaihtoehdon (VE1) mukaan kaupungin keskustaan.

Asiasta käydyn keskustelun aikana Päivi Kukkonen teki Hanna Holopaisen, Juha Turkian ja Marja-Liisa Vesterisen kannattamana muutosesityksen monitoimiareenaa koskien (muilta osin esittelijän esityksen mukaan): monitoimiareena tehdään esitetyn VE 2:n eli Kisapuisto- vaihtoehdon mukaisesti. Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialalle annetaan toimeksianto asemakaavan muuttamiseksi ja maanhankinnaksi hanketta varten, vuosien 2021 – 2023 talousarvioihin varataan määrärahat monitoimiareenan hanke- ja muiden suunnitelmien laatimiseksi siten, että varsinaiset investointimäärärahat voidaan osoittaa talousarvioissa vuosille 2024 – 2025. Hankkeelle haetaan valtionavustusta sen toteutusvuosille. LATO- konsernille ja konsernihallinnolle annetaan tehtäväksi neuvotella Liiga-SaiPa Oy:n kanssa hankkeesta.

Asiasta äänestettiin ja kaupunginjohtajan esitystä kannatti Juha Härkönen. Muutettua päätösesitystä kannattivat Jukka Lohko, Hanna Holopainen, Jyri Hänninen, Risto Kakkola, Marja-Liisa Vesterinen, Päivi Kukkonen, Helena Puolakka, Tuija-Maaret Pykäläinen ja Juha Turkia. Jäsen Riitta Munnukka äänesti tyhjää.

Asiasta käydyn keskustelun aikana Riitta Munnukka esitti, ettöä ennen valtuuston päätöstä kartoitetaan myös Kivenkatu-vaihtoehto. Jäähallitoimikunnan yksi varteenotettava vaihtoehto oli Kivenkatu. Alue sijaitsee kaupungin keskustassa ja on sijaintinsa puolesta monitoimiareenalle/jäähallille hyvä paikka. Selvitetään Laptuote-säätiön kanssa heidän tarpeensa ja ratkaisunsa asiaan. Myös EeKoon mahdollinen kiinnostus monitoimiareena/jäähallin sijaintiin ja rahoitukseen. Esitystä ei kannatettu ja se raukesi.

Edelleen asiasta käydyn keskustelun aikana Juha Härkönen esitti, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. Esitystä ei kannatettu ja se raukesi.

Kaupunginvaltuusto päättää asiasta kokouksessaan maanantaina 26.10.2020.

Ajankohtaista

Siirry uutisarkistoon
  • Näytä lisää